Näistä keittiövälineistä on tullut historiaa

Ihmisten ruokakulttuuri on ollut valtavassa murroksessa ja keittiötarvikkeiden kehittyminen on sysännyt nämä keittiövälineet historiaan.

Nykyihminen saattaa helposti ajatella, että ennen vanhaan keittiöissä oli hyvinkin erikoisia astioita ja välineitä. Olet saattanut nähdä, kuinka porkkanoita raastettiin aiemmin käyttämällä metallista veiviä. Kananmunat ja kermatkin vatkattiin aiemmin vatkaimella. Olet saattanut törmätä näihin nyt historiallisiin keittiövälineisiin mökkisi tai mummolasi kaappien kätköissä, kirpputoreilla tai antiikkikaupoissa.

Perunahaarukka on myös yksi keittiöväline, jolle keittiötarvikkeiden kehittyminen ei ole ollut ystävällinen. Tässä erittäin käytännöllisessä haarukassa oli muutama piikkiä, joista keskimmäinen oli pidempi kuin muut. Sillä pystyi helposti testaamaan perunan kypsyyden tuhoamatta perunaa. Perunahaarukka oli monesti myös niin kaunis, että se laitettiin näkyvästi esille ruokapöytään. Oli haarukasta myös hyötyäkin, sillä perunat nousivat sitä käyttämällä helposti lautaselle.

Mortteli on niin ikään myös yksi unohdetuista keittiövälineistä. Moni ei ole koskaan edes kuullut siitä. Tällä messingistä tai kivestä valmistetulla keittiövälineellä murskattiin mausteet. Tänä päivänä ihmiset ostavat kaupasta valmiiksi hienonnettuja mausteita, eikä mortteleille ole enää tarvetta. Ihmisten kuitenkin kannattaisi ottaa mortteli uudestaan käyttöön, koska kokonaisista mausteista morttelilla jauhettu maustemurska on paljon maukkaampaa ja aromikkaampaa kuin valmiiksi jauhettu.

Kahvimyllykin on yksi keittiöväline, jota harvat ihmiset enää muistavat. Usko tai älä ennen vanhaan ihmisten täytyi itse jauhaa kahvia kokonaisista pavuista eikä kaupoissa ollut valmiiksi jauhettua kahvia tarjolla. Kahvia jauhettiin aina se määrä, kun sitä tarvittiin, joten kahvi oli aina tuoretta.

Historia on siis jättänyt monia keittiövälineitä täydelliseen unholaan. Vain aika voi näyttää mitkä tulevat olemaan seuraavia tarpeettomia keittiövälineitä. Luultavasti kattilat ja leikkuulaudat tulevat ainakin toistaiseksi jäämään ihmisten käyttöön.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *