Sisustussuunnittelun periaatteet – näin teet tilastasi viihtyisämmän

Nykyaikainen sisustaminen pitää sisällään paljon muutakin kuin vain sen päättämisen, mitkä tyynyt ja verhot tekevät huoneestasi viihtyisän. Tämän blogin kirjoittaja uskoo, että sisustussuunnittelu on sekä tiedettä, että taidetta. Mielestäni sisustussuunnittelijan tehtävänä on muokata tunteita tai tuntemuksia positiiviseen suuntaan saadakseen ihmiset haluamaan viettää aikaa huoneessa.

Tätä varten sisustussuunnittelijat käyttävät tiettyjä taiteellisia menetelmiä, jotka “huijaavat” mieliämme. Sisustussuunnittelussa kyse on enemmän mielipeleistä kuin mistään muusta. Tässä kirjoituksessa haluan jakaa joitain sisustussuunnittelun periaatteita, joilla pystyt tekemään tilastasi viihtyisämmän niin sinulle kuin myös muille ihmisille.

Tila

Vaikka kaikki tämän artikkelin sisustussuunnittelun periaatteet ovat välttämättömiä komponentteja, tila on niistä kenties tärkein. Loppujen lopuksi sisustussuunnittelussa on kyse sisätilojen suunnittelemisesta. Jos olet katsellut minkäänlaista kodinparannusohjelmaa viimeisen vuosikymmenen aikana, olet varmaan kuullut avoimen konseptin pohjapiirroksesta. Tässä erityisessä kodin tyylissä on kyse tilan hallinnasta, tai positiivisen ja negatiivisen tilan tasapainosta.

  • Tyhjää tilaa, joka antaa huoneelle ylellisen ja “avoimen” tunnelman, kutsutaan
    negatiiviseksi tilaksi.
  • Sisustuksella täytettyä tilaa, kuten olohuoneen sohvaa, ruokapöytää ja keittiösaarta,
    kutsutaan puolestaan positiiviseksi tilaksi.

Avoimessa konseptityylisessä kotisi ”seinät poistetaan” mikä saa aivosi tuntemaan, että tila on suurempi kuin, jos seiniä olisi. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten sisustussuunnittelussa on kyse aivojen hämäämisestä.

Linjat

Toinen elementti, jota sisustussuunnittelijat käyttävät muokkaamaan sitä, miten aivomme käsittelevät tiloja, on linjojen käyttäminen. Linjat voidaan jakaa kolmeen eri luokkaan:

  • Vaakasuora
  • Pystysuora
  • Dynaaminen

Jos haluat esimerkiksi maanläheisemmän, turvallisemman, viihtyisämmän ja vakaamman tunnelman, käytä vaakasuoria viivoja. Pystysuorat viivat taas saavat tilasi tuntumaan ylevämmältä ja ilmavammalta.

Sisustussuunnittelijat eivät ole kuitenkaan ainoita ihmisiä, jotka hyödyntävät tässä artikkeleissa mainittuja periaatteita. Iittala ja muut brändit, kuten Kitchenaid tavaramerkki hyödyntävät nimittäin myös samoja periaatteita keittiövälineiden ja astioiden suunnitellussa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *