ERILAISET ELEMENTIT KODIN SISUSTAMISESSA

Oletko harkinnut kodin ilmeen muuttamista isosti? Kannattaa harkita remontin sijaan kevyempää päivittämistä erilaisilla elementeillä ja koristeilla. Tällä vältät isot, sotkuiset ja kauheasti aikaa vievät sekamelskat ja kaiken huipuksi luultavasti säästät valtavasti rahaa.

Tapetoimisen tai seinien maalaamisen sijaan kannattaa harkita erilaisia kuva-aiheita tai isompia kokonaisuuksia, joita on helppo yhdistellä olemassa olevaa värimaailmaa hyödyntämällä, helposti mukautettavilla ja siirrettävillä komponenteilla.

Esimerkiksi itse, omista kuvista teetetyt taulut ja julisteet ovat erittäin persoonallinen tapa ilmaista omaa, yksilöllistä kotiaan. Nykyaikana on helppo teettää erilaisista ja yksilöllisistä kuva-aiheista, esimerkiksi lemmikeistä, rakennuksista, luontokohteista, tai vaikka elokuvan kohtauksista.

Matot vaikuttavat kodin ilmeeseen

Matot ovat kätevä ja helppo tapa saada yksilöllistä ilmettä aikaiseksi. Pehmeät ja muhkeat matot olohuoneessa voi saada aikaan kodikkaan ilmeen kulmikkaan ja kovan tavarasekamelskan keskelle. Mattojen valinnassa kannattaa suosia käyttötarkoitukseen soveltuvia materiaaleja. Jos esimerkiksi taloudessa on koiria, kannattaa suosia materiaaleja, jotka eivät mene pilalle helposti, eivätkä ime itseensä likaa.

Pitkät, karvalankamatot ovat monissa kuvastoissa ja katalogeissa hyvin edustettuina, niiden ylläpito ja puhdistaminen on haastavaa. Kannattaakin tarkoin harkita ottaako vaaleaa vaihtoehtoa, vai vähän tummempaa, ehkä jopa käytössä paljon pidempään hyvän näköisenä pysyvää yksilöä. Tumma väri matossa voi synkentää tilan olemusta reippaasti, joten vastapainoksi kannattaa suosia vaaleita värejä muissa paikoissa.

Koriste-esineitä maun mukaan

Koriste-esineet ovat useimmille ihmisille tärkeitä elementtejä oman tilan muokkaamisessa ja tällä saakin erottauduttua muista erittäin paljon. Itse suosin juuri sellaisia esineitä, joilla on jokin tarina ja, ne ovat oikeasti yksilöllisiä. Tilaa ei kannata täyttää hirveällä määrällä tavaraa, vaan hankkia muutama, kunnollinen, aidosti arvostettava esine, joista haluat pitää pitkään kiinni.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *