SISUSTA TÄMÄN HETKEN TRENDIVÄREILLÄ

Miten sinä seuraat sisustuksen uusia tuulia? Moni intohimoinen sisustaja pysyy mielellään tavalla tai toisella perillä siitä, mistä sisustuspiireissä tällä hetkellä kohistaan. Sisustuslehdet ovat aina hyvä tapa tutustua uusimpiin muoteihin, mutta nykypäivänä eri trendit leviävät tehokkaimmin sosiaalisen median avustuksella. Esimerkiksi Instagram on pullollaan kuvia toinen toistaan taitavampien sisustajien kodeista, jotka puolestaan inspiroivat muita sisustuksesta innostuneita. Sisustuksen kannalta värit ovat keskeisessä osassa, ja esimerkiksi Instagramia ja Pinterestiä selaillessa on helppo pistää merkille, milloin tietyt värit ovat selkeästi toisia enemmän suosiossa. Tässä postauksessa puhummekin hieman tämän hetken kuumimmista trendiväreistä ja annamme vinkkejä niillä sisustamiseen.

Joskus käy niin, että suureen suosioon ei nouse vain yksi väri vaan kahden tietyn värin yhdistelmä. Näin on esimerkiksi pullonvihreän ja vaalean roosan yhdistämisen suhteen sisustuksessa. Molemmat värit ovat trendikkäitä myös sinällään yhdistettynä esimerkiksi nyt niin suosittuun ruusukultaan tai pronssiin, mutta pullonvihreää ja roosaa nähdään nyt erityisen paljon yhdistettynä yhteen ja samaan tilaan. Yhdistelmä on erityisen suosittu olohuoneen sisustuksessa, mutta väripari toimii yhtä varmasti missä tahansa muussakin kodin huoneessa. Useimmat sisustajat tuntuvat suosivan pullonvihreää suurilla pinnoilla ja lisäävät roosaa tilaan pienempien yksityiskohtien muodossa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei roosaa voisi myös lisätä samaan tilaan suuremmissa määrin. Esimerkiksi olohuoneen sisustuksessa pullonvihreää ja roosaa voi yhdistää suurilla pinnoilla maalaamalla seinän vihreäksi ja valitsemalla tilaan suuren roosan maton. Trenditietoisimmat yhdistävät kokonaisuuteen myös pronssisia tai ruusukultaisia yksityiskohtia.

Vuonna 2020 myös jo viime vuosien saatossa suosiotaan kasvattaneet neutraalit värit ja puu tulevat jatkamaan voittokulkuaan. Tyylisuuntaa voidaan yleisesti kutsua moderniksi boheemiudeksi, sillä neutraalit värit yhdistettynä rouheisiin luonnonmateriaaleihin luovat hyvin rauhallisen mutta rennon tunnun tilaan. Tyylisuuntaan liittyy myös usein sen suosioiden halu pyrkiä kohti yksinkertaisempaa ja ekologisempaa elämäntyyliä, mikä näkyy sisustuksessa koriste-esineiden vähäisyytenä ja ekologisten materiaalien suosimisena niin huonekaluissa kuin käyttöesineissä. Moni ostaa nykyään esimerkiksi erilaisia ruoka-aineita irtotuotteena, jolloin pakkausmateriaalien synnyltä vältytään. Tuotteet laitetaan siis kauppareissulta tultua suoraan kotona odottaviin lasipurnukoihin, jotka modernin boheemissa kodissa jätetään mielellään esille erilaisille puisille avohyllyille. Petivaatteissa ja muissa tekstiileissä suositaan puuvillaa, pellavaa ja villaa, jotka kaikessa yksinkertaisuudessaan tuntuvat ihanan ylellisiltä. Muuten neutraaliin kodin värimaailmaan saadaan eloa, kun siihen lisätään hiukan maustetta esimerkiksi poltetun oranssin tai suklaanruskean väristen tekstiilien, mattojen tai sisustustyynyjen muodossa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *