POHJOISMAINEN SISUTUS

Pohjoismainen muotoilu on saanut viime aikoina runsaasti kansainvälistäkin huomiota ja ”new nordic” on monien huulilla. Suomalaiset, ruotsalaiset, tanskalaiset ja norjalaiset designbrändit ovat tarttuneet tilaisuuteen ja vieneet tuotteitaan yhä vahvemmin esimerkiksi Yhdysvaltoihin. Mitkä seikat määrittävät pohjoismaisen sisutuksen? Pohjoismaisen sisustustyylin peruspiirteitä on selkeys, toimivuus ja vaaleat pinnat. Minimalistien sisutus on samalla sekä harmoninen että tyylikäs. Esineet ja huonekalut ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan jokaista linjaa myöten tarkkaan harkittuja teoksia.

Erityisen tärkeässä roolissa skandinaavisessa sisustuksessa on valo. Syy siihen lienee valon niukkuus syys- ja talvikuukausina. Valkoinen pohjaväri tehostaa ja hyödyntää kaikki luonnonvalon rippeet ja lisää samalla tilan väljyyttä. Pohjoismaisen muotoilun inspiraatio kumpuaa usein luonnostamme, kuten arktisesta kauneudesta ja vaihtelevista vuodenajoista. Myös metsällä on tärkeä vaikutus skandinaavisessa sisustustyylissä niin valmistusmateriaaleina kuin värimaailmassakin. Tänä päivänä kestävyys ja luonnonmukaisuus ovat skandinaaviselle tyylille ominaisia tärkeitä arvoja.

Mistä pohjoismainen tyyli juontaa juurensa?

Funktionalismi näkyy vahvasti pohjoismaisessa sisustuksessa. Selkeä, pelkistetty ja käytännöllinen muotoilu on ominaista sekä funkkikselle että skandinaaviselle tyylille. Alkuperäinen ajatus yksinkertaistetun muotoilun takana oli, että designhuonekaluja voitaisiin tuottaa helposti ja halvasti massatuotannossa. Näin ollen design tuotiin koko kansan ulottuville.

Myös toimivuus on skandinaavisessa ja funktionaalisessa suuntauksessa kulmakivenä. Funktionalismi teki arkkitehtuurin ja muotoilun suuntauksena läpimurron 1930-luvulla. Funktionalistien perusaate on, että esineen muotoilun määrittää sen käyttötarkoitus. Ideologian tiivisti arkkitehti Louis Sullivan jo vuosisadan vaihteessa: ”form follows function”, eli ”käyttötarkoitus sanelee muodon”. Funktionaalisen selkeyden ja käytännöllisyyden lisäksi pohjoismaiset suunnittelijat ovat hakeneet inspiraatiota luonnosta. Luonto näkyy materiaalivalinnoissa. Esimerkiksi vaalea puu on tyypillinen lattian tai huonekalun väritys fennoskandinaavisessa tyylisuuntauksessa.

Miten sisustat skandinaavisen tyylin mukaan?

Varman pohjoismaisen sisutuksen saat valkoisilla seinillä ja yleensäkin maltillisella luonnonläheisellä väripaletilla. Viherkasvien ja luonnonmateriaalien avulla on mahdollista tuoda luonnontuntua myös sisätiloihin. Valitsemalla juuttia, villaa, pellavaa, puuta, nahkaa tai kiveä saat luotua rentoutta ja viihtyvyyttä. Tällöin pelkistetystä tyylistä tule liian jäykkä ja kolkko. Suosi designklassikoita – ne ovat esteettisesti miellyttäviä, tyylillisesti ajattomia ja suunniteltuja kestämään. Tyylikkäitä klassikoita ovat esimerkiksi Nisse ja Kajsa Stringin suunnittelema String-hylly, Harri Kososen pöytälamppu Block-valaisin ja Yngve Ekströmin erittäin mukava nojatuoli Lamino. Parhaimmillaan valmisuksessa on huomioitu eettisyys ja kestävä kehitys.

Yksinkertaisuuden ja rauhallisen värimaailman ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa tylsää. Viimeistele ja lisää persoonaa kotiisi mielenkiintoisilla väripilkuilla. Semmoisiakin löytyy pohjoismaisesta muotoilumaailmasta rutkasti. Upeita, räväköitä ja värikkäitä yksityiskohtia löydät vaikkapa suomalaisen Marimekon tai Svenskt Tennin Josef Frankin mallistoista. Molemmilla on ikonisia, koristeellisia kuvioita sisustustekstiileissään.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *