Remontoi olohuoneesi tyylillä

Kotosalla ollessa, olohuone on yleisesti ottaen se paikka, jossa vietetään eniten aikaa. Onkin siksi tärkeää, että olohuone on silmälle miellyttävä sekä käytännöllinen. Tässä artikkelissa tulemme katsastamaan muutamia kikkoja, joilla voit saada olohuoneesi loistamaan ihan uudella tavalla! Aloitamme valoisuudesta. Tällä hetkellä suosiossa on luonnollinen valo, jota olisi hyvä päästää sisään olohuoneeseen niin paljon kuin mahdollista. Onhan todettu tieteellisissä tutkimuksissakin, että luonnollinen auringon valo ei vain valaise kauniisti huonetta, vaan myös vaikuttaa ihmiseen positiivisesti. Käytä myös uskaliaasti kirkkaita värejä, ne tuovat hieman elävyyttä olohuoneeseesi! Yksi iso asia on olohuoneen sisustuksen ja huonekalujen sijoittelu, olohuone olisi hyvä pitää mahdollisimman avoimena, vältä siis huonekalujen sijoittelua seinää vasten. Toissijaiset värit näyttävät hyvältä, kun ne ovat luonnollisia, käytä siis maanläheisiä värejä tukemaan kirkkaampia värejä. Sijoittele myös makusi mukaan hyvin harkittua taidetta seinille, muista aina suhteuttaa taideteoksen koko huoneen kokoon. Jos olohuoneessasi on korkea huonekorkeus, kokeile sijoittaa korkeita kasveja tyhjiin nurkkauksiin. Pidä kuitenkin huolta kasvien riittävästä valonsaannista!

Kokeile maalata olohuoneesi seinät kahdella eri värillä, esim. pohjoisseinä ruskealla ja muut seinät tavanomaisesti valkoisella. Tämä lisää huoneen kodikkuutta. Harkitse myös sisustuselementtinä seinän muokkaamista tai peittämistä vaikkapa kivillä. Olohuoneen pöytä on tärkeä elementti, ja hyvä vinkki edelläkävijöille onkin sen vaihtaminen tyylikkääseen rahiin. Kuppeja sun muita laseja voi laittaa pehmeän rahin päälle, kunhan rahin päälle sijoittaa vaikkapa tyylikkään maalaisromanttisen tarjottimen, ja viimeistelee sen jollain sisustuselementillä kuten pienellä kukkamaljakolla, näin käytännöllinen funktio säilyy edelleen. Rahi tuo olohuoneeseen lämpöä. Käytä puusta tehtyjä, pieniä ja tavallisen korkuisia mutta pitkulaisia pöytiä, jakamaan olohuonetta tarvittaessa. Suosittua nykypäivänä on myös olohuoneen täyttäminen kätevästi isolla L-mallisella sohvalla! Se täyttää, sekä saa olohuoneesi tuntumaan lämpimältä ja intiimiltä. Muista sijoitella olohuoneeseesi sinne tänne muutamia lämpimän värisiä, esim. oranssi-valkoisia vilttejä ja peitteitä, ne tekevät olohuoneestasi entistäkin kotoisamman tekstuurillaan.

Useimmat valitsevat myös sijoittaa kirjahyllyn olohuoneeseensa. Kirjat ovatkin kirjallisen arvonsa lisäksi myös näppärä sisustuselementti. Kirjahyllyt peittävät paljon paljasta seinätilaa, joten kokeile niiden sijoittamista seinää vasten, ja liikuta huonekalut lähemmäs huoneen keskustaa. Tällaiselle hyllykölle voidaan myös kätevästi sijoittaa perhekuvia, ne vasta tekevät olohuoneesta toden totta kodikkaan. Monet unohtavat, että verhoja suunnitellessa pitkät, lattiaan asti yltävät verhot ovat ihan ykkösiä – koska ne saavat huoneen tuntumaan isomalta. Moniväriset verhot antavat huoneelle lämpöä ja värikkyyttä. Muista lisäksi, että tyylikkäät ja lämminvaloiset jalka- että pöytälamput viimeistelevät olohuoneen!