SISUSTUKSELLA VOI EDISTÄÄ HYVINVOINTIA

Oman kodin sisustaminen on noussut monelle yhdeksi tärkeimmistä harrastuksista, ja remontointiin, huonekaluihin ja sisustustarvikkeisiin ollaan valmiita panostamaan yhä enemmän sekä rahallisesti että ajallisesti. Ei ole ollenkaan yhdentekevää millaisessa ympäristössä ihminen suuren osan ajastaan viettää, joten sisustamiseen kohdistuva innostusta on helppo ymmärtää. Ikean myötä erilaiset kekseliäät, hauskat, esteettiset ja ennen kaikkea edulliset sisustusratkaisut ovat tulleet kaikkien ulottuville, ja säännöllisin väliajoin päivittyvästä olohuoneen ilmeestä on tullut uusi normaali. Sisustustrendit vaihtuvat tiuhaan, ja kodin esineisiin ei enää entiseen tapaan kiinnytä, vaan ne helposti korvataan uusilla vuodenaikojen, juhlasesonkien tai muodin vaihtuessa toiseen.

Ympäristö vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin

On tieteellisesti todistettua, että väreillä, ympäristön harmonialla ja yleisellä estetiikalla voi merkittävästi edistää ihmisen terveyttä ja hyvinvointia, sillä ihmiset reagoivat ympäristöön kaikilla aisteillaan. Esimerkiksi monet julkiset tilat suunnitellaan tarkasti niin, että sisustus palvelee mahdollisimman hyvin sekä itse käyttötarkoitusta, että tilassa liikkuvia henkilöitä. Pintojen väreillä, valaistuksella, akustiikalla ja mittasuhteilla voidaan luoda rauhallisia, miellyttäviä tiloja, joissa on helppo ja hyvä olla. Perinteisesti hieman hermostuttavissa paikoissa, kuten esimerkiksi lääkäriasemalla, voidaan käyttää viherkasveja, vesiaiheita, taidetta, rauhallista musiikkia tai pehmeitä valoja rauhoittamaan ja rentouttamaan vastaanotolle tulevia potilaita, sekä tietysti myös lisäämään työntekijöiden hyvinvointia

Koti on kuin pesä, jonka turvaan on hyvä palata

Koti on jokaiselle ihmiselle oma turvapaikka, jossa voi olla täysin rennosti oma itsensä ilman ulkomaailman asettamia paineita. Oman kodin rauhasta ihminen lähtee aamulla päivän askareisiin, palatakseen illansuussa taas takaisin rauhoittumaan ja keräämään voimia kiireiden ja tohinan keskeltä. Monelle aktiiviselle sisustajalle estetiikka ja kaunis ympäristö tuovat suurta mielihyvää, ja kauniin, omaa silmää miellyttävän ympäristön katselu on ”silmän ruokaa” kirjaimellisesti. Mutta kenen tahansa kannattaa hieman paneutua asiaan, ja pyrkiä rakentamaan itselle sellainen koti, jossa on helppo olla ja hengittää, ja jossa on tilaa ja oma paikka kaikelle tarvittavalle. Keskenään sopusoinnussa olevat värit, riittävä avaruus ja tilan tuntu, sekä puhtaus ja järjestys ovat ainakin sellaisia kodin ja sisustuksen perusasioita, joihin jokaisen olisi hyvä jossain määrin panostaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *